Amerikkalainen ja ranskalainen veri lämminverijalostuksessa

MAS 14.3.2016 09:26

 

Historia opettaa usein meille paljon. Ravijalostuksessa kaikki kantakirjat olivat avoinna 30-luvulle asti. Sitten varakkaat ranskalaiset alkoivat hankkia huippuhevosia USA:sta, missä hyvä hevonenkin on aina myytävänä. Tämä johti Pariisin suurkilpailujen uusjakoon: lähes kaikki suurimmat kilpailut voitti joku uusista jenkkituonneista. Protektionistinen Ranska loi ranskalaisen ravirodun, jolle lähdöt muutamaa lukuunottamatta rajattiin. Ja näin isot palkinnot jäivät jällen Ranskaan.

 

Edeltävinä vuosikymmeninä Ranskaan oli kuitenkin tullut monia huippuravureita USA:sta ja niiden verta oli käytetty ranskan ravijalostuksessa loistavin tuloksin. Näihin ravureihin kuului myös erinomaisia tammoja. Nuo tammat loivat omia emälinjoja Ranskaan, ja nykyään Ranskan paristakymmenestä parhaasta emälinjasta peräti puolet on jenkkitammoista lähtöisin. Tuon ajan tuotoksia oli mm Kairos, Ranskan Chef Du Race, kaikkien aikojen paras ranskalainen siitosori. Kairoksen isä oli kuitenkin 100% jenkki, ja emäpuolellakin oli amerikkalaista verta.

 

40-luvulla Ranskassa alkoi ilmestyä erinomaisia ravureita, joiden isäksi oli merkitty Gael; ranskalainen ori. Todellisuudesa noiden huippuvarsojen isä olikin täysjenkki Calumet Delco, erinomainen kilpahevonen ja mm Star's Priden emän veli. Gael, tai siis todellisuudessa Calumet Delco, olikin aikansa huippuori.

 

Huhuja muistakin amerikkalaisista oriista ja tammoista Ranskan jalostuksessa väärällä nimellä on, mutta Gael/Calumet Delco tapaus on pystytty todistamaan.

 

Sitten oli hiljaista, kunnes 70-luvulla ranskan ja Euroopan paras tamma Roquepine astutettiin USA:ssa Star's Pridellä. Tuloksena oli orivarsa Florestan. Ori kilpaili Ranskan ulkopuolella, mutta treenasi Grosbois'ssa. Ori keräsi niin paljon huomiota, että julkinen paine viranomaisia kohtaan toi Florestanille astumisluvan Ranskaan valtionsiittolaan. Florestanista tuli Ranskan paras siitosori omana aikanaan.

 

Florestanin menestys ja ranskalaisten hevosten heikentyneet tulokset toivat sitten maahan Workaholicin ja lisäksi sopimukset USA:n kanssa astutusten vaihdosta. Ranskan kantakirjaan sai tulla pieni määrä varsoja, joiden jompikumpi vanhempi oli jenkkiverta. Workaholic oli keskinkertainen ori USA:ssa, mutta Ranskassa se oli hyvä ja varma periyttäjä. Taaempana sukutaulyssa Workaholicin vaikutus on vielä suurempi, kuin isänä.

 

Noista sopimuksen mukaisista jenkkiastutuksista tuli kuitenkin Ranskan hevosjalostuksen suurin tason nousu. Jokainen nykyään huipulla oleva siitosori ja huippukilpahevonen periytyy jossain määrin tuon sopimuksen tuottamista muutamista kymmenistä varsoista!

 

Ranskalainen ravuri tarvitsi jenkkiverta pysäkseen kansainvälisellä tasolla. Ja tuon jenkkiveren lisäys toi toivotun tuloksen: ranskalainen ravuri oli jälleen Euroopan huipulla. Mutta sitten kantakirja suljettiin jälleen. Tänään moni on sitä mieltä, että kantakirja on ainakin osittain avattava jälleen. Muuten Ranskan taso putoaa jälleen, niin kuin on aina käynyt, kun kantakirja on ollut suljettuna.

 

USA:sa ranskalaisia ravureita on ollut aina. Moni on tuonut niitä paitsi USA:han, myös Kanadaan. Näiden hybridien menestys USA:ssa tähän mennesä on kuitenkin ollut rajallista varsinkin nuorten hevosten lähdöissä. Ranskalainen veri ja rakenne ei vielä ole kestänyt armottoman kovaa treenia 2-vuotiaana eikä varsinkaan tiheää starttaamista nuorena. On todenäköistä, että kun ranskalaisen ravurin amerikkalais% kohoaa koko ajan, niin tulee aika, jolloin ranskalaisen veren hyvät ominaisuudet saavat hybridiverenkin onnistumaan Atlantin länsipuolella. Mutta vielä ei ole käynyt näin.

 

Mikä sitten on erilaista nykyaikaisissa ranskalaisissa?

Varmasti ainakin perimän heterogeenisyys. Rankassa syntyy reilusti yli 10.000 varsaa vuosittain. Enemmän kuin USA:ssa, Kanadassa, Ruotsissa, Italiassa ja Suomessa yhteensä. Noista varsoista tulee sitten todellisia huippuja, mutta vähän. Niitä oikein huonoja hevosia sen sijaan syntyy paljon. Ranskalaista verta käyttämällä on varmaa, että huonojakin varsoja tulee jenkkiverta enemmän. Luonnolisesti jenkkiveren %:n noustessa huonojen varsojen osuus vähenee. Ranskalainen hevonen on selkeästi huonompi palautumaan, kuin jenkki. Kun treenaat kovaa tai kilpailet, niin ranskalaiselle hevoselle pitää antaa lähes puolet pidempi palautumisaika ennen seuraavaa kovaa rasitusta. Ranskalaisten suurin etu tulee sydämestä. Yleensä ranskansukuisella hevosella on jenkkiä matalampi lepopulssi ja nämä hevoset pystyvät ravaamaan pidempään lähellä maksimipulssian, kuin jenkit. Jenkeillä taas on korkeampi maksimipulssi ja suurempi kyky rytminvaihdoksiin. Suhde mäkiin on myös hyvin erilainen. Siinä missä jenkkivarsa on vaikeuksissa alamäessä rullien ja pyrkien peitsille, ranskainen on vaikeuksissa ylämäessä voiman loppuessa. Monille ranskalaisille hevosille tehdäänkin kovat vedot alamäkeen, mikä kehittää niitä. Jenkit taas trenataan usein ylämäkeen.

 

Mitä Suomalaisen kasvattajan sitten pitäisi oppia rotujen yhdistämisestä?

Ensinnäkin Ranskassa huippuoriiden ja huonojen oriden ero on valtava. Vain ne parhaat ja jälkeläisnäytöt antaneet ovat käytön arvoisia. Ranskalaisten kanssa on poikkeuksellisen tarkeää löytää toisilleen ominaisuuksiltaan sopivat ori ja tamma. Lisäksi varhaislahjakkuus on elintärkeää juuri ranskalaiselle. Jenkkien suurin ongelma taas on sukusiitosasteen nousu. Tästä apu löytyy usein osaranskalaisista oriista. Oikeasti ranskalaisia ravureita kun ei nykyään ole olemassa. On vain Hybridejä.